Ahdistus. Itkettää ja stressaa. Kusin raha-asiat. Äiti uhkaa pitkästä aikaa väkivallalla. Oksettaa, syömiset on taas alle 500kcal. Ahdistaa, tahdon tarttua terään. Pelottaa, haluan vetää ne lääkkeet.
Mä en selviä pitkään. On jo pakkasta, menen metsään ja vedän nuo lääkkeet. Mua ei estä enää kukaan, mä en halua elää. Ahdistus on ottanut otteeseensa, mä en tiedä miten mä selviän yön yli. Mä en voi nukkua mun tekojeni takia. Mä en voi, voisipa joku valvoa mun kanssa yön yli. Olla turvana. Mä kaipaan turvaa, mutten voi hakea sitä edes äidistä. Äiti ei ymmärrä. Isäpuoli pelottaa. Sen katse on pelottava, se uhkuu vaarallisuutta.
Mä pelkään. Miten mä selviän. Mä teen kai kärpäsestä härän. Suurentelenko mä asioita, vai saanko mä tuntea niinkuin tunnen.
Jos äiti ymmärtäisi, jos päästäisin itkun valloilleen, riisuisin pitkähihaisen joka paljastaa sideharson jonka alla on yölliset arvet joka vuotivat paljon verta.
Mä oon hädässä ja en voi huutaa apua. Mun ääni hukkuu muiden ääniin, mun eleet ei selvennä pahaa oloa, mä en anna itselleni lupaa pyytää apua. Hetken ajattelen jos tänään jo lähden ulos.
Mä en tiedä miten mä selviän.
Yritän paeta todellisuutta musiikin avulla. Mä vaivun johonkin josta herään jonkun ajan kuluttua. Mulla on tällä hetkellä hyvin epätodellinen olo. Päästänkö pirun valloilleen vai mitä mä teen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti